Viikon liike | Change Lingerie
Juhlistaessamme 20-vuotisjuhlavuottamme haluamme nostaa esiin liikkeitä ja toimijoita, jotka ovat olleet mukana rakentamassa Ideaparkin tarinaa vuosien varrella. Tällä kertaa ”Viikon liike” -artikkelissa tutustumme Change Lingerien tunnelmiin ja kuulemme myymäläpäällikön ja henkilökunnan ajatuksia yhteisöllisyydestä, asiakkaista ja mieleenpainuvista hetkistä Ideaparkissa.
Change Lingerien myymäläpäällikölle Ennille yksi erityisen mieleenpainuva muisto on Ideaparkin 18-vuotissynttäribileet, joita juhlistettiin koko kauppakeskuksen henkilökunnan voimin:
“Tapahtuma edisti koko talon ilmapiiriä ja oli mukavaa viettää aikaa yhdessä.”
Yhteisöllisyys onkin yksi niistä asioista, joita Change Lingeriessä arvostetaan erityisesti. Myymälän näkökulmasta Ideaparkin vahvuuksia ovat rento tunnelma sekä asiakkaat, jotka palaavat vuodesta toiseen.
Pitkä historia kauppakeskuksessa on mahdollistanut myös ainutlaatuisia asiakassuhteita. Vuosien aikana henkilökunnalle on kertynyt lukuisia lämpimiä muistoja asiakkaiden kanssa ja mahdollisuus olla mukana heidän elämänsä eri vaiheissa.
“Mukavimmat hetket ovat olleet asiakkaidemme kanssa. Olemme päässeet kokemaan heidän kanssaan eri elämänvaiheita ja luomaan ihania yhteyksiä.”
Myös Ideaparkin yhteisö saa erityistä kiitosta. Sitä kuvaillaan lämpimäksi, avoimeksi ja helposti lähestyttäväksi. Ideaparkissa kaikki ovat tervetulleita ja käytävillä aina moikkaillaan vaikkei toisia välttämättä tuntisikaan.
Kun katsoo taaksepäin kuluneita vuosia, nousevat tärkeimpinä mieleen ihmiset – asiakkaat, kollegat ja yhteiset kokemukset. Siksi Change Lingerie haluaa käyttää tämän tilaisuuden ennen kaikkea kiitoksiin.
“Haluamme kiittää kaikkia asiakkaitamme, jotka ovat asioineet meillä vuosien varrella. Teitä varten olemme täällä. ❤️“
Juhlavuoden “viikon liike” -artikkeleita tulemme julkaisemaan 1-2 viikon välein. Pysy kuulolla seuraavaa artikkelia varten!