Bläk Boksissa vietetyn illan jälkeen olen valmis erikoisjoukkoihin
Marraskuussa ihmisellä on kaksi vaihtoehtoa: joko sukeltaa sohvalle tai motivaatiomonttuun. Minä valitsin jälkimmäisen – ainakin melkein. Päätin nimittäin lähteä lokakuussa hakemaan motivaatiota marraskuuhun Bläk Boksista, Classicin miesten F-liigapelistä. Joukkueessa pelaava Nico Salo on tällä hetkellä mukana Nelosen Erikoisjoukot-ohjelmassa, joten halusin nähdä, onko miehellä sarjatuli päällä myös pelikentillä.
Astuin sisään Bläk Boksiin ja tunsin heti, että täällä ei olla millään sunnuntaikävelyllä. Tila oli nimensä mukaisesti tumma ja kuutiomainen, mutta valot ja äänet tekivät tunnelmasta intensiivisen – sellaisen, että jos pistää silmät kiinni, voi melkein kuulla Matias Petäistön huutavan ja kutsuvan sinua idiootiksi. Ei siis mikään ihme, että Bläk Boks on niin Classicin miesten kuin naisten kotiareena, ja että siellä järjestetään monia SM-tason urheilukisoja ja muita erilaisia tapahtumia. Tunnelma ja puitteet olivat nimittäin todella kohdallaan, enkä olisi ikinä voinut uskoa, että ihan siinä ulkopuolella on ihmisiä viettämässä ihan tavallista kauppakeskuspäivää.
Katsomossa vierustoverini söi hillomunkkia ja kannusti samaan aikaan täysillä – siinä oli jotakin todella terapeuttista. Minä nyökkäilin mukana ja seurasin pitkään numeroa kolme eli Nicoa, joka näytti kyllä jostakin syystä hyvin erilaiselta kuin televisiossa. Tajusin vasta ensimmäisen erän loppupuolella, että Nicon numero ei olekaan sama kuin Erikoisjoukossa, vaan että hän pelaa numerolla 20. Viisikymmentä punnerrusta rangaistukseksi minulle.
Jotain Bläk Boks teki: se herätti. Kun peli kiihtyi, katsomossa hurrattiin ja musiikki jytisi, tunsin pitkästä aikaa sen tunteen, jota tähän aikaan vuodesta harvoin kokee – että haluaisi nousta ylös ja liikkua. Motivaatiomontun sijaan olin motivaatiokuutiossa, ja nyt olen täynnä energiaa. Ei siis muuta kuin seuraavan kotipelin jälkeen numerolappu käsivarteen ja juoksuaskelin täysvarustuksessa kotiin reilu 18 kilometrin matka Tampereelle. Oikein antoisien shoppailupäivien jälkeen tavaramääräni painaa todennäköisesti nimittäin saman verran kuin erikoisjoukkolaisten rinkat.
Bläk Boksissa vietetyn illan jälkeen tunnen todella pystyväni mihin tahansa – paitsi ehkä siihen, jos joku pistäisi minut kipuamaan ylös köyttä pitkin. Silloin kohtaloni olisi todennäköisesti sama kuin Nicolla; ylös ei pääse, ei sitten millään vaikka kuinka haluaisi.