Boks Ball on uusi elämyksellinen liikuntamuoto

 

Aukioloajat:
Liikkeet avoinna vähintään klo 10-20
Ovet avoinna klo 8-21

Ideaparkissa vietetään useamman viikon talviloma 

Vaikka Lempäälässä talvilomaa vietetäänkin vasta ensi viikolla, ovat talvilomahulinat olleet Ideaparkissa käynnissä jo hyvän tovin. Pääkaupunkiseudulla lomaillaan parhaillaan ja se näkyy heti käytävillä. On lomalaisia, jotka ovat matkalla jonnekin muualle ja pysähtyvät Ideaparkissa ihan vain hetkeksi – ja sitten on niitä, jotka ovat tulleet tänne nimenomaan viettämään lomaa. Kulku on sen mukaista. Osa liikkuu määrätietoisesti, selvästi tietäen mitä on tullut hakemaan. Toiset taas kulkevat hitaammin, tutkivat, fiilistelevät ja antavat päivän viedä. Molemmat tavat sopivat tänne oikein hyvin. 

Ideapark on siitä erityinen paikka, että täällä voi tehdä vaikka ja mitä – tai olla tekemättä juuri mitään. Voi rentoutua Vesimaailma Louhen lämpimissä altaissa, käydä kauneushoitolassa huoltamassa itseään tai vaikka vain istahtaa Keskusaukiolle seuraamaan ihmisvilinää. Ja hei, Keskusaukiolla pääsee taas rullailemaan monia ihastuttaneen Roller Discon merkeissä valittuina päivinä aina 8.3. saakka. Siinä on muuten aktiviteetti, jota on mukava harrastaa tai ihan vain katsoa. Toki itse pysyttelen rullaluistimista kaukana… 

Vaikka Roller Discon osalta haluan pysyä vain katsomossa, en silti toki pelkää menoa ja meininkiä. Tein itse asiassa uudenvuodenlupauksen, minkä myötä minulla on nyt uusi harrastus. Kyseessä ei ole judo, vaikka aionkin olla paikalla katsomassa judon SM-kisoja Ideaparkissa 28.2.–1.3. Loput vihjeet jätän kuitenkin tässä kohtaa vielä kertomatta. Kaikki aikanaan. 

Mutta jos vihjeitä kaipaat, niin tämän viikon lauantaista 21.2. on tulossa sellainen päivä, että käytävillä tuntuu varmasti tavallista enemmän energiaa. Ideaparkissa järjestetään nimittäin tapahtuma, jossa YouTube Allstars -joukkueet julkistetaan ensimmäistä kertaa ikinä livenä. Ennen klo 12 tapahtuvaa pelaajien julkistusta yritän päästä juttusille toisen joukkueen kapteenin, Roni Backin, kanssa, sillä tahdon palavasti saada “leijonan” mielipiteen yhteen bisnesideaani.  

Talviloma Ideaparkissa on joka vuosi vähän samanlainen ja silti aina erilainen. Ihmiset vaihtuvat, reitit muuttuvat ja syyt pysähtyä ovat jokaisella omansa. Koska Ideapark sijaitsee sopivasti monen lomalaisen matkan varrella, niin täällä päästään nauttimaan lomafiiliksestä useamman viikon ajan. Se on aika ihanaa. 
 
xoxo 
Ida Park