Boks Ball uusi elämyksellinen liikuntamuoto

 

Aukioloajat:
Liikkeet avoinna vähintään klo 10-20
Ovet avoinna klo 8-21

Tänä pääsiäisenä kaikki laulavat mukana 

Muistan Ideaparkin Keskusaukiolla järjestetyn keikan monien vuosien takaa erityisen kirkkaasti. Lava oli hieman pienempi kuin nykyään, yleisö tiiviisti sen ympärillä ja tunnelmassa sellaista odottavaa jännitystä. Lavalle nousi nuori poika, joka esiintyi itsevarmemmin kuin moni kokenut artisti. Jäin katsomaan pidemmäksi aikaa kuin olin ajatellut. Vuosia myöhemmin koko Suomi tiesi hänen nimensä.  

Se poika oli Robin Packalen. 

Robin esiintyi Ideaparkissa jo ennen kuin hän nousi valtavaan suosioon vuonna 2012 Frontside Ollie -hitin myötä – ja itseasiassa vielä sitäkin aiemmin hänet nähtiin Ideaparkissa Staraskaba-kilpailun semifinaalissa vuonna 2008. Kilpailun voitettuaan Robin palasi samalle lavalle lämmittelemään yleisöä Lovex-yhtyeen keikalla. Silloin harva arvasi, millainen ura oli vasta alkamassa. 

Nyt Robin palaa jälleen Ideaparkin Keskusaukiolle – tällä kertaa yhtenä suomalaisen popmusiikin suurimmista tähdistä. Hänen energinen esiintymisensä nähdään pääsiäissunnuntaina 5.4. klo 15 alkaen. Keikka kestää noin 50 minuuttia ja tapahtumaan on vapaa pääsy. En tiedä kumpi tästä keikasta on enemmän innoissaan, minä vai siskonlapseni. 

Hauskuus ei kuitenkaan lopu siihen. 

Heti seuraavana päivänä eli pääsiäismaanantaina 6.4. Keskusaukio täyttyy jurahevin jylinästä, kun Hevisaurus nousee lavalle klo 16.30. Herra Hevisauruksen johdolla luvassa on noin tunnin mittainen koko perheen livekeikka. Hevisaurus on nähty Ideaparkissa vuosien varrella lukemattomia kertoja, eikä suotta. Yhtye vetää joka kerta täyspitkän, oikean rockkeikan – sellaisen, jossa basso tuntuu vatsanpohjassa ja yleisö unohtaa hetkeksi kaiken muun.  

Ehkä juuri se tekee näistä hetkistä erityisiä. Missä muualla kauppareissun lomassa voi päätyä keskelle kunnon livekeikkaa? Usein ostoskeskuksissa nähdään muutama kappale taustanauhojen kanssa, mutta täällä lavalle nousevat artistit vetävät oikeasti koko show’n. 

Ideaparkissa keikat eivät ole vain ohjelmanumero kalenterissa. Ne ovat niitä hetkiä, jolloin arki vaihtuu yhtäkkiä yhteislauluun ja ostosreissu muuttuu muistoksi. Kannattaa pysähtyä kuuntelemaan – koskaan ei tiedä, milloin on todistamassa jonkin tarinan alkua. 

xoxo 
Ida Park