Tutustu kevään tapahtumiin!

Aukioloajat:
Liikkeet avoinna vähintään klo 10-20
Ovet avoinna klo 8-21

Liikkeet ja palvelut

Pentik

Avoinna
Ma 10-20
Ti 10-20
Ke 10-20
To 10-20
Pe 10-20
La 10-18
Su 12-18
Pentik on tuonut kauneutta suomalaisiin koteihin yli viidenkymmenen vuoden ajan. Pentik Oy perustettiin vuonna 1971 perheen omakotitaloon Posiolle, Lappiin, josta moni muu lähti Ruotsiin ja Etelä-Suomeen työn perässä. Posiolla sijaitsee edelleen yrityksen keramiikkatehdas ja kynttiläpaja.

Pentik on kansainvälinen sisustusmyymäläketju, jossa uskotaan taiteilijan voimaan, tekijän kädenjälkeen, laadukkaisiin tuotteisiin sekä perheyrittäjyyteen ja yhteistyöhön. Sisustamisen iloa, arjen kauneutta ja harmoniaa vaalii yli 200 pentikläistä.
Tuotevalikoimassa on keramiikan lisäksi tunnettuja suosikkeja ja sesongeittain vaihtuvia uutuuksia. Keramiikan rinnalle on kehittynyt laaja valikoima tuotteita tekstiileistä huonekaluihin. Suunnittelun lähtökohtana on kauneus ja käytännöllisyys. Yrityksen omat muotoilijat suunnittelevat perusmalliston lisäksi neljä kertaa vuodessa vaihtuvat sesonkimallistot.

Hyväksymme Ideapark-lahjakortin.

Osta Ideapark lahjakortti