Tutustu kevättalven tapahtumiin!

Aukioloajat:
Liikkeet avoinna vähintään klo 10-18
Ovet avoinna klo 8-20

Tasauspäivien pinkeimmäksi liikkeeksi äänestettiin Change Lingerie!

Kevään 2025 Tasauspäivät valtasivat Ideaparkin keskiviikosta sunnuntaihin 12.-16.3.2025. Pinkein liike -kisa oli käynnissä nyt toistamiseen viime syksyn jälkeen. Liikkeet saavat siis itse ilmoittaa osallistumisensa kilpailuun, jossa asiakkaat antavat ääniä omalle suosikilleen ja Ideaparkin raati kiertelee myös äänestämässä omaa suosikkiaan. Hienoja pinkkejä somisteita oli monessa liikkeessä ja myös henkilökuntaa oli heittäytynyt pinkkiin tunnelmaan mukaan. Osalla pienet yksityiskohdat oikein korostuivat edukseen.

Dressmannin pinkit mirrit erottuivat edukseen ja saivat hymyn huulille.

Asiakkaiden äänestämä suosikki

Asiakasäänestyksen voittaja erottui selkeästi ja neljä seuraavaa saivat hyvin tasaväkisesti ääniä:

  1. Change Lingerie
  2. Hairlekiini
  3. Unikulma
  4. Dressmann
  5. Kauppahuone Riveri

Paljon onnea Change Lingerie! Heidän suosittu onnenpyöränsä liikkeen edustalla perjantaina ja lauantaina on saattanut vaikuttaa äänimäärään. Tästä vinkkiä tulevaan muillekin. Voittajalle on luvassa liput Vesimaailma Louheen sekä näkyvyys kuukaudeksi Keskusaukion isolla screenillä.

Voittajaliikkeen näyteikkuna.

Kaikkien äänestäjien kesken arvottiin 100 euron Ideapark-lahjakortti. Onnellinen voittaja on Anna L. ja hän lunastanut voittonsa. Onnittelut Anna!

Ideaparkin raadin suosikki

Ideaparkin oma raati valitsi myös oman suosikkinsa liikkeitten joukosta. Tällä kertaa raadin suosikiksi valikoitui Kauppahuone Riverin. Valintaan vaikutti liikkeen oma panostus ison liiketilan somistamiseen ilmapallojen lisäksi viirein sekä paperikukkasin, myös mallinuket olivat saaneet pinkit leit kaulaansa ja henkilökunta oli pukeutunut teeman mukaisesti. Onnea Riveri! He saivat palkinnoksi liikkeen henkilökunnalle yhteisen Ideapark-lahjakortin.

Ideaparkin raadin valitsema suosikki.

Runsaat kiitokset kaikille kisaan osallistuneille liikkeille henkilökuntineen sekä äänestäjille!