Tutustu Ideaparkin ihanaan jouluun!

Aukioloajat:
Liikkeet avoinna vähintään klo 10-18
Ovet avoinna klo 8-20

Terveyttä ja hyvinvointia

Etusivu | Info | Vastuullisuus | Terveyttä ja hyvinvointia

Kannustamme asiakkaita liikkumaan ja huolehtimaan itsestään

Meidät tunnetaan siitä, että meillä on tapana tehdä asioita rohkeasti ja usein aivan eri lailla kuin muut.

Kannamme vastuumme myös meillä käyvien ihmisten terveydestä ja hyvinvoinnista. Heistä huolehtiminen on olennaista Ideaparkin menestykselle. Kannustammekin asiakkaita iästä riippumatta liikkumaan ja huolehtimaan itsestään.

Kehitämme ja tarjoamme heille jatkuvasti mielenkiintoisia palveluja ja tapahtumia, koska meille vastuullisuus on tekoja, ei vain välittämistä.

Konkreettisia tekojamme ovat muun muassa:

Järjestämämme päivätapahtumat mahdollistavat tapahtumajärjestäjille ja artisteille inhimilliset työolosuhteet mm. esiintymisaikojen suhteen. Kohtelemme kumppaneitamme vieraanvaraisesti.

Pääosa Ideaparkin tapahtumista on maksuttomia, joten osallistuminen on mahdollisia kaikille tulotasosta riippumatta. Tapahtumia järjestetään laajalla skaalalla aina konserteista tansseihin ja urheilutapahtumista keppihevosten estekisoihin.

Ideaparkissa toimiva Kulttuurikeskus PiiPoo tuottaa kulttuuripalveluja eri ryhmien tarpeisiin (lapset, seniorit ja erityisen tuen tarvitsijat). Ideaparkissa järjestetään PiiPoon maksuttomia Lastenkulttuurilauantai-tapahtumia ympäri vuoden yhteistyössä PiiPoon, Lempäälän kunnan ja Ideaparkin kanssa.

Olemme järjestäneet jo vuosia kauppakeskuskävelyitä, joilla mahdollistetaan turvallinen liikkuminen senioreille. Ne toteutetaan yhteistyössä Kulttuurikeskus PiiPoon, Fysios Mehiläisen  ja Lempäälän kunnan kanssa.

Olemme järjestäneet jo monen vuoden ajan maksuttomia Vaunuväen Treffejä, joilla tarjotaan lapsiperheille vertaistukea ja verkostoitumismahdollisuuksia.

Olemme mukana useissa tempauksissa, joissa tuetaan vähävaraisten lasten liikuntamahdollisuuksia (mm. Pallo Pyörii- ja Anna mahdollisuus -kampanjat).

Ideaparkin Bläk Boksissa voi harrastaa yli 50 eri urheilulajia. Lisäksi Ideaparkissa toimii kaksi eri tanssikoulua, kuntosali ja parkourtila.

Ideaparkissa on palveluntarjoajia niin fysioterapiaan, hierontaan, kauneudenhoitoon, sosiaalipalveluille, päihdehuollon avokuntoutuspalveluihin, kampaamopalveluihin ja työterveyshuoltoon.

Koronapandemian myötä Ideaparkille myönnettiin Covid-19 Compliant -sertifikaatti vuosina 2021 ja 2022 tunnustuksena ansiokkaasta työstä asiakkaiden terveysturvallisuuden eteen. Tässä yhteydessä Ideaparkin yleisten alueiden kosketuspinnat mm. käsiteltiin nanopinnoitteella, joka hävittää bakteereja valokatalyysiin perustuen.