Finnfoto Galleria avautuu Ideaparkiin

Finnfoto ry avaa toisen Finnfoto Galleriansa Lempäälän Ideaparkiin – tavoitteena on tuoda valokuvat lähemmäksi laajempaa yleisöä!

Valokuvausalan keskusjärjestö, Finnfoto ry, ottaa toiminnassaan uuden askeleen avaamalla huhtikuun alussa Finnfoto Gallerian Kauppakeskus Ideaparkiin Lempäälässä. Uuden pysyvän Finnfoto Gallerian tavoitteena on nostaa valokuvan ja sen tekijöiden tunnettuutta tuomalla maksuttomat näyttelyt ihmisten lähelle sinne, missä he liikkuvat niin arjessa kuin vapaa-ajallaankin. Gallerian ensimmäinen näyttely on Tanja Palmusen ja Kimmo Parhialan Abandoned Nordic, joka avautuu sunnuntaina 2.4.2023.

Ideaan yleisölle maksuttomista ja helposti tavoitettavista valokuvanäyttelytiloista vaikutti monta tekijää. Yksi tärkeimmistä oli se, että kuvaajien on hankalaa löytää hyviä näyttelytiloja. Lisäksi näyttelyn rakentaminen tilavuokrineen on yksittäiselle kuvaajalle usein taloudellisesti hyvin kallista.

”Meillä on kotimaassa uskomattoman hienoja ja monipuolisia kuvaajia, joita haluamme tuoda esille. Lisäksi valokuva jää usein varjopaikalle perinteisissä taide- ja näyttelytiloissa. Koska Finnfoto ry:ssä yksi tärkeimmistä tehtävistämme on parantaa valokuvan näkyvyyttä, uuden näyttelykanavan rakentaminen on luonteva osa toimintaamme”, Finnfoto ry:n toiminnanjohtaja Mikko Säteri summaa.

Kävijöiden on mahdollista myös ostaa näyttelykuvia skannaamalla kuvien yhteydessä oleva QR-koodi ja sen jälkeen tilata kuva valitsemassaan koossa ja muodossa.

Ideaparkin Keskusaukiolla sijaitseva Finnfoto Galleria on toinen järjestön oma näyttelytila. Kauppakeskuksessa vierailee vuosittain noin 6,5 miljoonaa asiakasta.

Tavoitteena on jatkossa rakentaa neljästä viiteen galleriaa eri puolille Suomea kauppa- ja liikekeskuksiin. ”Nyt avattavan tilan lisäksi meillä ovat keskustelut jo pitkällä seuraavista Finnfoto Gallerioista. Olemme Finnfotossa olleet hyvin ilahtuneita kauppa- ja liikekeskuksien halusta tarjota kävijöilleen myös hengen ravintoa. Lempäälän Ideaparkin kanssa olemme tehneet yhteistyötä jo aiemminkin, joten pysyvä näyttelytila on hyvää jatkumoa sille ja tukee osaltaan Ideaparkin strategiaa mm. tapahtumien ja vastuullisuuden suhteen”, Säteri toteaa.

Finnfoto ry:n asettama toimikunta valitsee kulloisenkin näyttelyn tilaa hakeneista kuvaajista. Finnfoto ei peri kuvaajilta näyttelytilasta vuokraa. Koska valokuvanäyttelyiden on tarkoitus kiertää eri Finnfoto Gallerioissa, on näyttelykonsepti suunniteltu yhtenäiseksi, jolloin teokset on helppo siirtää ja asettaa näytteille eri Finnfoto Gallerioihin.

Abandoned Nordic avaa Finnfoto Gallerian

Finnfoto Gallerian ensimmäiseksi näyttelyksi valikoitui valokuvaaja Tanja Palmusen ja hänen puolisonsa Kimmo Parhialan Abandoned Nordic -projekti, joka koostuu eri puolilla Eurooppaa kuvatuista autioksi jääneistä ja hylätyistä rakennuksista.

Abandoned Nordicin tarina alkoi vuonna 2015, kun Palmunen ja Parhiala astuivat sattumalta hylätyn mielisairaalan ovista sisään. Ovien takaa löytyi kokonaan toisenlainen maailma, johon he halusivat palata uudelleen. Sen jälkeen pariskunta on etsinyt ja kiertänyt Euroopassa umpeenkasvaneita linnanaukioita ja syrjäisten kylien harvoin kuljettuja polkuja etsien hylättyjä rakennuksia.

”Hylätyt rakennukset kiehtovat monia. Ne ovat ympärillämme matkaansa jatkavan maailman sokeita pisteitä, joihin ei enää ole tarkoitus mennä, ja juuri siksi niiden maailma on niin erikoinen. Villiintyneen luonnon keskeltä löytyneet rakennukset kertovat niin yhteiskunnallisesta muutoksesta kuin yksittäisten perheiden kohtaamista katastrofeista. Samalla kuvat näyttävät, miten hylätyn rakennuksen sisällä aika on pysähtynyt. Ne ovat myös täynnä todisteita siitä, miten luonto ottaa vallan jatkaen loputonta työtään”, Palmunen kiteyttää.

Abandoned Nordic -näyttely on maksuton ja esillä galleriassa 2.4.–30.5.2023. Tanja Palmusen ja Kimmo Parhialan Abandoned Nordic -näyttelyn kuviin ja tarinaan voi tutustua myös osoitteissa https://www.instagram.com/abandoned_nordic/?hl=fi ja www.abandonednordic.com.

Vuonna 1970 perustettu Finnfoto ry on valokuva-alan keskusjärjestö, jonka tehtävänä on toimia koko valokuvausalan hyväksi edistämällä valokuvan ja sen tekijöiden arvostusta ja näkyvyyttä. Finnfoto myöntää valokuvaajille apurahoja, järjestää neuvontaa ja on aktiivinen toimija tekijänoikeuksien noudattamisessa ja niiden kehitystä koskevissa hankkeissa. Lisäksi järjestön tehtäviin kuuluu valokuvaajien ja alan eri järjestöjen yhteistyön edistäminen sekä kansallisella että kansainvälisellä tasolla. Lisätietoja: www.finnfoto.fi.