Tutustu kuponkivihkosen etuihin ennakkoon tästä

 

Aukioloajat:
Liikkeet avoinna vähintään klo 12-18
Ovet avoinna klo 10-19

Juhlavuosi täynnä vanhoja tuttuja ja palaavia muistoja

Ideaparkin juhliessa 20-vuotissyntymäpäiviään koko vuoden ajan, haluamme tuoda esille myös parhaita palasia vuosien ajalta ja kuulla tarinoita ihmisistä, jotka ovat olleet osa Ideaparkin 20-vuotis taipaletta. Tällä kertaa ääneen pääsee pitkäaikainen yrittäjä Sanna Säilä.

Sanna on tullut tutuksi Ideaparkin asiakkaille vuosien varrella kenkäkauppiaana. Kahden vuosikymmenen aikana hän on huomannut löytäneensä juuri itselleen sopivan alan.

”Viimeisen 20 vuoden aikana olen huomannut, että yrittäminen ja kenkäkauppiuus ovat minulle täydellisesti sopiva työ. Kannan mielelläni vastuuta, haluan nähdä työni jäljen ja vaikuttaa siihen mitä teen”, toteaa Sanna.

Erityistä iloa hän saa asiakkaiden kohtaamisesta ja onnistuneista palvelutilanteista: ”Juuri tänä keväänä huomasin jälleen, kuinka paljon iloa koen myyntityössä, kun pystyn ratkaisemaan asiakkaan ongelman ja hän löytää unelmiensa kengät. Kun teen tätä työtä täydellä sydämellä ja intohimolla, se näkyy myös asiakkaille”.

Yrittäjästä kenkäkaupan perustajaksi

Vuosien varrelle mahtuu lukemattomia tärkeitä muistoja Ideaparkista. Yksi merkittävimmistä hetkistä osui kuitenkin koronapandemian aikaan, jolloin Kookenkä-ketjun toiminta päättyi. Tuolloin Sanna joutui pysähtymään ja pohtimaan uudelleen mitä tehdä seuraavaksi. Muutaman viikon ajatustyön jälkeen hän tuli tulokseen, että haluaa jatkaa yrittäjänä ja perustaa Ideaparkiin aivan uuden, uniikin kenkäkaupan.

Näin syntyi Kenkäpark.

Sanna muistelee lämmöllä Kenkäparkin alkutaipaletta: ”Sain kannustusta Ideaparkilta, upealta työporukaltamme ja juuri sopiva liiketilakin löytyi. En ole katunut päätöstä päivääkään. Vielä tänäkin päivänä iloitsen siitä, että töihin on kiva tulla, ja toivon sen välittyvän myös asiakkaillemme”.

Sannan mukaan toiminnan kehittäminen perustuu vahvasti asiakaspalautteeseen: ”Kehitämme valikoimaamme aktiivisesti asiakkaiden toiveiden pohjalta. Panostamme laadukkaisiin, tyylikkäisiin ja hyvin istuviin kenkiin sekä erinomaiseen asiakaspalveluun. Erityisesti suomalaiseen jalkaan sopivat lestit ja suuremmat koot ovat asioita, joita haluamme kehittää jatkuvasti”.

Lopuksi Sannalla on yksinkertainen viesti asiakkaille:

”Maailma on täynnä upeita kenkiä – meillä ne vain istuvat poikkeuksellisen hyvin myös jalkaan. Tervetuloa Kenkäparkkiin!”

Ihmiset tekevät Ideaparkin

Kahdenkymmenen vuoden aikana Ideaparkiin on kertynyt valtava määrä tarinoita, kohtaamisia ja muistoja. Juhlavuoden aikana onkin hyvä pysähtyä hetkeksi muistelemaan menneitä, mutta samalla katsoa myös tulevaisuuteen. Tulevissa juhlavuoden artikkeleissa tulemme jakamaan lisää tarinoita Ideaparkin liikkeistä ja henkilökunnasta sekä pitkäaikaisilta yrittäjiltä että palaavilta tekijöiltä – pysy kuulolla!