Ideaparkin luolastoon rakentuvan vesimaailman nimikilpailu oli menestys. Voittajaksi valittiin Vesimaailma Louhi yli 3 000 nimiehdotuksen joukosta.
”Louhi kuvastaa monella tapaa sitä vesimaailmaa, joka tuonne maan alle tällä hetkellä rakentuu. Louhi, tuo Pohjolan emäntä, loi jo aikoinaan mystisen, maagisen valtakuntansa syvälle maan uumeniin, jossa jokainen vesipisara kertoi tarinaa ikiaikaisesta voimasta. Jotain samankaltaista myös me toivomme; että jokainen kokisi uudenlaisia elämyksiä ja että jokaisella olisi kerrottavanaan oma tarina sieltä.
Toiseksi meidän vesimaailmamme on luolassa, jossa ei voi välttyä kallion jykevästä kosketuksesta. Olemmehan 30 metriä syvyydessä peruskallion sydämessä. Haluan vielä kiittää kaikkia, jotka ehdottivat nimeä. Luovuus kyllä kukoisti”, kertoo uimahalliyhtiön toimitusjohtaja Lari Laakso.
”Ideaparkin alle rakentuva vesimaailma on viimeistelyä vaille valmis. Pitkään suunniteltu ja valmisteltu hanke konkretisoituu nyt saadessaan nimen, joka todentaa hienosti sen erityispiirteitä — uimahallia ja kylpylää, jonka puitteet ovat täysin poikkeukselliset”, iloitsee Koy Ideapark Ab:n toimitusjohtaja Visa Vainiola.
Kesän aikana järjestetään myös erilaisille kohderyhmille kilpailuja, joiden perusteella vesimaailma Louheen etsitään testaajaryhmiä syksylle.
”Tällä hetkellä Louhessa tehdään kovaa vauhtia pinnoitustöitä ja tekniikka-asennusta ja pyrkimyksenämme on avata loppusyksystä”, kertoo Laakso.
Kaikkien nimiehdotusten joukosta on arvottu voittaja, joka saa vesimaailmaan vuosikortin. Hän on Ritva ja häneen on oltu henkilökohtaisesti yhteydessä.
Lue lisää Louhen rakennustöiden etenemisestä Lempäälän kunnan www-sivuilta tästä.