Pentik on tuonut kauneutta suomalaisiin koteihin yli neljänkymmenen vuoden ajan. Pentik Oy perustettiin vuonna 1971 perheen omakotitaloon Posiolle, Lappiin, josta moni muu lähti Ruotsiin ja Etelä-Suomeen työn perässä. Posiolla sijaitsee edelleen yrityksen keramiikkatehdas ja kynttiläpaja.
Pentik on kansainvälinen sisustusmyymäläketju, jossa uskotaan taiteilijan voimaan, tekijän kädenjälkeen, laadukkaisiin tuotteisiin sekä perheyrittäjyyteen ja yhteistyöhön. Sisustamisen iloa, arjen kauneutta ja harmoniaa vaalii yli 330 pentikläistä.
Tuotevalikoimassa on keramiikan lisäksi tunnettuja suosikkeja ja sesongeittain vaihtuvia uutuuksia. Keramiikan rinnalle on kehittynyt laaja valikoima tuotteita tekstiileistä huonekaluihin. Suunnittelun lähtökohtana on kauneus ja käytännöllisyys. Yrityksen omat muotoilijat suunnittelevat perusmalliston lisäksi neljä kertaa vuodessa vaihtuvat sesonkimallistot.